Valikko Sulje

TEKIJÄ

Ystävät luonnehtivat herkäksi jääräpääksi, joka päätti pistää elämänsä kerrasta uusiksi. Se oli kyllä todella hyppy suureen tuntemattomaan. Joskus elämä ottaa ohjat ja vie vauhdilla, vaikka koittaisit pyristellä kuinka vastaan ja kuunnella järjen ääntä.

Olin ollut yrittäjänä musiikki- ja viihdebisneksessä neljännesvuosisadan. Elin ja hengitin musiikkia. Sain tehdä monenlaisia tuotantoja monien upeiden taiteilijoiden kanssa ja nautin siitä valtavasti. Niinhän sitä sanotaan, että luovuus ruokkii luovuutta. Ala kuitenkin muuttui ja muutoksia tapahtui myös henkilökohtaisella puolella. Elämä meni monelta kantilta samanaikaisesti käymistilaan.

Itselleni tyypilliseen tapaan jäsentelin ajatuksiani järjestelemällä kotia ja siivoamalla komeroiden ja laatikoiden sellaisiakin sopukoita, joihin ei juuri muuten tule kajottua.

Eräänä siivouspäivänä, vaatehuonetta raivatessa puhelin soi ja laskin käsissäni olleet asiat sängylle. Näin mummin vanha pitsilakana ja upean violetti, mutta armottoman vanhanaikainen mokkatakki kohtasivat. Näyttivät yhdessä niin hyvältä, että siltä seisomalta oli haettava ratkoja ja pistettävä ne palasiksi, jotta niistä voisi tulla jotakin muuta.

Oivallus, kuinka jostakin
kauniista ja taidokkaasti tehdystä, mutta hylätystä, voisi syntyä jotakin uutta, oli säväyttävä. Kuinka perintöpitsit pääsisivät jälleen framille ja arvoisensa ihailun kohteeksi! Näin syntyivät ensimmäiset pitsi-nahka rannekkeet.

Se loppusyksyinen siivousilta oli vuonna 2010. Nahka vei materiaalina mennessään nopeasti ja toukokuun alussa 2011 tein viimeisen konserttituotantoni Tampere talossa.

Talven mielessä myllertänyt päätös syntyi lopulta nopeasti, siellä konsertin ensimmäisellä puoliajalla katsoessani upeita artistejani lavalla. Ajattelin, että tähän olisi kyllä komeaa lopettaa, ja aloittaa jokin täysin uusi jakso elämässä.

Tuotemerkki House of Simone syntyi kesällä 2011.

Vuotta myöhemmin löysin kasviparkitun nahan ja aloin kehitellä muutamia historiallisia tekniikoita yhdistäen ihan omaa tapaani työstää ja muotoilla käsin nahkaa. Kokeilemalla ja tehden oppimalla syntyi nykyinen mallistoni, joka kasvaa ja elää sitä mukaa, kun opin ymmärtämään nahkaa ja sen luonnetta paremmin.

Oikeaa aikaa ja hetkeä elämänmuutokseen tuskin tulee koskaan, ja vaatii rohkeutta ottaa askel tuntemattomaan – mutta ilman sitä askelta et koskaan saa tietää, minkä tien se avaisi.

-Pia Temisevä